mentorointi

Mentorointi BoccaMentessä - Tara Roisko jakaa mielellään pitkän uransa ja vankan ammattitaitonsa oppeja myös mentorina. Tara voi toimia mentorina kaikilla osaamisaloillaan.

Mentori - Mentorointi

“Mentorina saa viedä tietoa eteenpäin ja oppia samalla itse. Olen tiedonjanoinen ja haluan kehittää itseäni ja mentoroitaviani jatkuvasti.“ -Tara Roisko

Mentorointi - BoccaMente

BoccaMentestä

Tara on työnohjaaja, hahmoterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti, mentori, Buteyko-hoitaja ja suuhygienisti.

BoccaMente syntyi ajatuksesta, että ihminen on kokonaisuus, harmoniassa ja voi hyvin. Taran kiinnostus terapiakoulutukseen lähti hänen omasta tarpeestaan ja voimakkaasta halusta auttaa muita.

Tara on elävä esimerkki siitä, että kaikilla on mahdollisuus kouluttautua uudelleen ja uudelleen – kiinnostavaksi kokemalleen alalle ja toteuttaa unelmiaan.

Taralle unelmat liittyvät yrittäjyyden ja purjehdusharrastuksen yhdistämiseen. Rohkea nainen seilaa maailman meriä erilaisissa kokoonpanoissa ympäri vuoden, eikä kaihda tuulisiakaan säitä. Kuten ihmisen elämässä, välillä myrskyää ja toisinaan on tyyntä – elämä on kuin ääretön mahdollisuuksien meri, kun sen mukaan uskaltaa vain heittäytyä.

Mente mahdollistaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin juuri sinulle. Taralla on pitkä kokemus ja vankka ammattitaito kehon ja mielen asioista – et voisi olla paremmissa käsissä. Menteen voit tulla yksin tai ryhmässä.